perjantai 19. maaliskuuta 2010

LÄÄKÄRIPULASTA

Byrokratia, tietokoneiden valta ja terveyden hoito.
Olen noin 4 vuotta hoitanut joka toinen maanantai pienen kunnan mtt:a. Homma on palauttanut muistot 60-luvulta kunnanlääkärinä olosta. Tunnelma pienessä terveyskeskuksessa oli samanlainen. Tietokoneetkin toimivat ja sovellusneuvoja oli viereisessä huoneessa.
60-luvulla Pieksämäen seudulla 4 lääkäriä ja pieni sairaala hoitivat koko väestön. Potilaita oli paljon, jopa kymmeniä päivässä. Lääketiede oli sen aikaista ja aika alkeellista. Byrokratiaa hoidettiin manuaalisesti. Vastaanoton ohessa hoidettiin myös neuvoloita, kouluja ja tehtiin kotikäyntejä. Työpäivät saattoivat jatkua iltamyöhää. Ihmiset olivat kuitenkin pääasiallisesti tyytyväisiä.
Kuluvan vuoden alussa tuo pieni kunta mielenterveystoimistoineen liitettiin isompaa maaseutukaupunkiin. Tietokoneohjelmat yhtenäistettiin ja Tietoenaattorin ohjelma tuli käyttöön. Kolmeen kuukauteen harvakseltaa käynneenä en ole oppinut Pegasosta. Olen joutunut käsin kirjaamaan potilaskäyntejä. Kaikki eivät ole tilastoihin ehtineet tai päässeet. Potilasmäärät putosivat 20 %. Frustraatiotaso nousi 200 %. Tietosuojasalasanat ja kiemurat nousivat 100 %.
Aamulehden mukaa TAYS:ssä 60 % ajasta menee byrokratiaan ja tietokoneiden kanssa tappeluun. TAYS:n 2000 ohjelmaa ei mitenkään voi toimia yhteen.
Yhteenvetona ylläolevasta selviää, että koko lääkäri- ja hoitajapula on keinotekoinen harha ja johtuu ensiksi byrokraattisista vaatimuksista, joita koitetaan hoitaa tietokoneilla. Toiseksi syynä ovat toimimattomat tietokoneohjelmat. Tavalliset työntekijät eivät koskaan opi ajattelemaan nörttien tavoin ja nörttien kyky käsitellä ja ohjelmoida ylittää monin kertaisesti tavallisen pulliaisen nörttikyvyt ja tarpeet.
Jotta näistä pulmista päästään eroon on byrokratia minimoitava ja järjestelmät uusittava kokonaan. Korjaamalla ne eivät korjaannu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti